ff

ff

perjantai 18. lokakuuta 2013

Eteisen seinä sai uutta pintaa

Mukavaa perjantaita kaikille <3 Muistatte varmaan kun kerroin meidän pikku kisun upottaneen kyntensä eteisen tapettiin sillä seurauksella että meikäläinen päätti repiä kaikki pois ja laittaa seinä uusiksi. Pikkasen kesti projetki, mutta nyt sain sudittua kerroksen Tikkurilan Tunto Hienoa seinään. Työkaluna ihan perus pörröinen rulla tela ja pieni pensseli vaikeimpiin kohtiin. Aluksi ajattelin että apua, onko meikäläinen tullut ihan höpöksi maalatessani seinää harmaan sävyiseksi, mutta nyt kun seinä on about valmis niin olen enemmän kuin tyytyväinen. Väri tuo mukavasti syvyyttä tilaan, semmoista hämyistä tunnelmaa ja sopii hyvin eteisen laatan kanssa.

Kuvaaminen tuotti pikkasen hankaluuksia, yritin parhaani mukaan saada seinän elävän pinnan näkyviin.


Maali oli aika jyty tavaraa mutta helppo käsitellä, vapaalla kädellä sudin sinne ja tänne, ja jälestä päin vähän paikkailin "ohkasempia" kohtia.



Tässä vielä vanha kuva miltä seinä näytti ennen muutosta.


Seinälle haluaisin leveän mallisen lipaston tai lokerikon, syvyys max 30 cm, taitaa siis mennä puuseppä hommiksi :)

Mitäs pidätte seinän uudesta lookista?



34 kommenttia:

  1. Oi kun siit tuli kiva :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Love <3 Ei kyllä mennyt maali hukkaan, tykkään tosi paljon :)

      Poista
  2. UPEA! olen haaveillut meille eteiseen hieman samanlaista...pohdiskelen vielä että laittaisinko siihen jonkin kivan spottivalon ja taulun.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia <3 Ei muuta kun kokeilemaan, spottivalo toisi kyllä seinän pinnan upeasti esiin :) :)

      Poista
  3. Upea muutos, eteisestä tuli muutoksen jäljiltä mielestäni todella näyttävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3 Maalaamalla vain yhden seinän sai kyllä kivasti uutta ilmettä :)

      Poista
  4. Upea lopputulos! Täytyykin laittaa korvantaakse tuo tunto hieno! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suffeliini <3 Onhan se aina jännittävää tarttua pensseliin miettien tuleekohan tästä nyt mitään, mutta tunto hienolla oli kyllä mukava maalata, meinaa ihan jäädä koukkuun :)

      Poista
  5. Upean näköinen seinä!
    Ihanasti näkyy tuo tytön huoneen upea tapetti tuohon eteiseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia <3 Värit sointuvatkin mukavasti yhteen seinän kanssa :)

      Poista
  6. Huikea muutos tuli kyllä koko tilan tunnelmaan! Ja näyttää todella upeelta! Tykkään hurjasti :) HIENOA TYÖTÄ!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos JuttaEmilia <3 Lopputulos oli kyllä parempi kuin osasin odottaa, kannattaa vain rohkeasti tarttua pensseliin ja repäistä välillä :)

      Poista
  7. Ihan mieletön muutos. Sopii upeasti tummempi pinta tuohon seinään. Hyvä valinta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Image B&W <3 Arvuuttelin kahden harmaan sävyn välillä, toinen vaaleampi ja toinen tummempi, mutta sitten löytyikin sopivasti värisävy juuri niiden kahden välistä, great :)

      Poista
  8. Wau! Onpa upee! Millähän sävyllä tuon teit? Vois sopia meillekin olkkariin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3 Maalipurkin kyljessä lukee TVT L499 :)

      Poista
  9. Todella tyylikäs seinä ja kokonaisuus! Tuolin koristeet tulevat kauniisti esille tummaa seinää vasten, samoin toisen huoneen tapetti. Asiat täydentävät toinen toisiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hammi <3 Tuoli taitaa kyllä väistyä uuden lipaston myötä sitten aikoinaan mutta sopii kyllä kauniisti myös seinää vasten :)

      Poista
  10. Todella onnistunut ja hyvän näköinen seinä. Pidän myös harmaista sävyistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos SH <3 Ja mukavaa kun jätit kommenttia, vastavierailulle tulossa :)

      Poista
  11. Erilainen, muttei laisinkaan hassumpi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irina <3 Pitääkin nyt viikonloppuna käydä lankkuostoksilla, niin saan lokerikon myös paikoilleen. Tuunaus viikonloppu siis edessä :)

      Poista
  12. Mä oon ihan myyty! Upea ja ihanan rouhea!

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Näyttää tosi hyvältä!! :) Aika samanoloista kun tuo kalkkimaali, mitä on mm. meidän työhuoneen seinässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna <3 Kalkkimaalia minäkin pohdin ensimmäisenä, mutta päädyin sittenkin Tunto Hienoon :)

      Poista
  14. Tosi hyvännäköinen tuli seinästä!

    VastaaPoista
  15. Heippa! :) Mistä teidän eteisen lattialaatta on hankittu tai osaatko kertoa siitä tarkempia tietoja? Se on hieno, näyttää kiiltävältä, mutta ilmeisesti ei kuitenkaan ole?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, eteisen laatta on EC Silver Antrac 60 x 60, siinä on vähän kimalletta mutta pinta on "karhea", ei liukaspintainen. Ollaan tykätty :)

      Poista
  16. aivan upea seinä! onko maalattu vain yhteen kertaan ja vain tuolla yhdellä sävyllä? onko luonnossakin tuollaista värivaihtelua, hiukan betonin tyylistä?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Seinä on maalattu yhdellä sävyllä, eka kerroksen jälkeen muutama paikkauskerta kohtiin mistä valkoinen paistoi hiukan läpi. Värivaihtelut tulevat kyllä hyvin esiin, varsinkin kun valoa on enemmän :) Pimeinä iltoina kohdevalaisin korostaa sitä entisestään :)

      Poista