ff

ff

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Perjantai

Perjantaina otettiin rennosti ja nautittiin takkatulen lämmöstä. Tyttärellä oli ystävä yökylässä ja he majoittuivat huoneeseen herkuttelemaan  ja ihanaa kikatusta kuului yömyöhään, voi niitä aikoja, muistuu niin oma nuoruus mieleen :) Itse katsoin kauhuleffaa ja puristelin tyynyä tiukasti, piti välillä käydä pyykit laittamaan kuivumaan ja kurkistella nurkan takaa, sen verran pelottava leffa oli, hui..

Alla muutama tunnelmakuvanen <3






                                                         Leppoisaa sunnuntai päivää <3

torstai 27. syyskuuta 2012

Sauna ja kylppäri

Rakentamisvaiheessa saunan pintamaateriaalien valinta ei tuottanut harmaita hiuksia. Halusimme tummansävyisen kylpyhuoneen maalatulla valkoisella katolla, ja näillä mentiin. Laattojen valinnat vain loksahtivat paikoilleen kerta käynnillä, nauroimmekin että näikö helppoa tämä oli :D Kiitos saman maun, välttyy monilta pääkivuilta.

Laattojen värit vähän vaihtavat sävyä valaistuksesta riippuen, mikä tuottaa vaikeuksia näin kuvatessa, yrittäen kuitenkin saada oikeat värit tallennetua.
Meidän perheessä nautitaan saunomisesta, suurimmaksi osaksi saunotaan aina hiukkasen hämärässä jolloin tunnelma on mieletön, tytär taas kun käy suihkussa yksinään ovat kaikki valot täysillä.



                                         Tässä kuvassa suihkunurkkaus ilman himmennystä.

                              Lauteiden paksut reunat petsattiin tarkoituksella tummemmaksi.







Älkää välittäkö haamusta värikkäissä collareissa, itselaukaisin on hankinnan alla :)




                                                             Kangaspussukka H&M


Katie Melua yksi lempi artisteista kun halutaan rentoutua saunassa . Puhelimesta musiikki välittyy airplayn kautta olohuoneessa olevaan vahvistimeen. Josta piuhoja pitkin lauteiden alla oleviin kaiuttimiin. Vahvistimessa on monihuonetoiminto joten voi vaikka luukuttaa leffaa olohuoneessa ja musaa saunassa.



Musiikin vaihto hoituu näppärästi kaukosäätimellä lauteilta käsin. Ja hyvin on kestänyt tämä kapula kosteita olosuhteita, jo yli vuoden.

Eiköhän se huomenna taas sauna lämpene..


tiistai 25. syyskuuta 2012

Uusi verho keittiöön

Ompelukone tuli kaivettua kaapista esiin ja hurautin keittiöön valelaskosverhot. Aluksi
ajattelin että riiteleeköhän raitaverho marimekon kangastaulun kanssa, ja laitetaanko raita pystyyn tai vaakaan, mutta tämmöiset niistä tuli :D Mitäs tykkäätte?





Mitähän sitä ompelisi seuraavaksi, hmm :D

maanantai 24. syyskuuta 2012

Tikkataulu

Kesällä parturissa käydessä ja lehtiä selaillessa iski silmään tikkataulu. Pitihän siitä ottaa kännyllä kuva jotta päähän pulpahtanut idea ei unohtuisi, ja onhan se jo melkein unohtunutkin, kesällä oli muutenkin niin monta rautaa tulessa :D


Nyt olisi siis tämmöinen ostoslistalla ja valkoista spray maalia tikoille. Tikkataulu on tosin kyllä tulossa sisäkäyttöön muistitauluksi ja sen verran korkealle että poju ei yllä :)





sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Tunnustus

Saimme tunnustuksen Auroran rakentajat blogin ihanalta Johannalta. Kaunis kiitos!


 Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla
ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.


Annamme tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille, muutamalla uudelle tuttavuudelle ja vanhalle, joita mielenkiinnolla seuraamme :)






Leppoisaa sunnuntaita kaikille <3




perjantai 21. syyskuuta 2012

Cif

Meidän perheessä on perjantai the siivouspäivä :D Minulla loppuu perjantaisin aina työt jo puolelta päivin, käytetään pekkaset näin töissä hyödyksi, ja mikäs sen mukavampaa aloittaa viikonloppu vähän etuajassa. Mies kun tekee 5-vuorotyötä välttyy silloin tällöin siivoukselta riippuen vuorosta, heh, mutta tänään kun on menossa vasta yö-vuoroon oli mieheni pojun kanssa jo tehnyt suurimman osan siivouksesta, eli imuroinnin ja moppauksen, mitkä ovatkin ainoat  tehtävät jotka uskallan hänelle antaa, muut ovat minun valtakuntaa :D Matot meillä kans viedään aina ulos tampattavaks ja sohvan istuintyynyt. Pölyn pyyhkimisen lomassa ajattelin vinkata teillä mikä on mun luotto puhdistusväline liukuovien peilejä puhdistaessa. Varsinkin näin kesän aikana niistä löytyikin jonkin verran enemmän kärpäsen kakkaa, pikkusia pisteitä siellä sun täällä, yök..sen siitä saa kun ovet eivät sulkeudu itsestään. Sehän vasta olisikin näppärää, itsesulkeutuvat ovet, hmmm


Elikkäs kyseessä on siis Cif lasi- ja ikkunapyyhkeet, eikä jätä raitoja, suosittelen! Näillä saa näppärästi puhdistettua ikkunatkin sormenjäljistä ilman että pesee koko ikkunaa, kätevä siis lapsiperheessä. Nämä ovatkin varmaan jo monen käytössä, mutta koska itse olen niin tykästynyt näihin halusin jakaa sen myös teidän kanssa :D 



keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Uusi taulu

                            Walldesign verkkokauppasta kotiutui tämä ihanuus tyttären huoneeseen.



Ihanaa keskiviikkoa kaikille!

maanantai 17. syyskuuta 2012

Aurinkoinen sunnuntaipäivä

Sunnuntaina oli aivan mielettömän lämmin ja aurinkoinen päivä näin syysmyrskyjen keskellä. Riipparaitojen juurelle heinäkuussa istuttamat fairy ruusut ovat nuppuja täynnä ja alkaneet kukkimaan vähän jälkijunassa joten saadaan vielä näin syksyllä nauttia ruusuista. Fairyhan kukkii normaalisti siis kesäkuusta syksyyn asti :)




Alla vielä kuvia pihanurkkauksesta jonka saatiin myös valmiiksi. Ensi kesänä jatketaan taas istutushommia, suunnitelmia olisi vaikka ja mitä, annetaan niiden vielä hautua :D Ja se kaikkein tärkein, asvaltti, josko ens kesällä asfalttimiehet tulisivat hikoilemaan meidän ringille ja siinä samassa päällystäisi meidän etupihan hyvään hintaan, toivossa on hyvä elää!


Etualalla norjanangervo pensaat, takana koriste omenapuu jonka molemmin puolin keijuangervo pensaat. Tähän ollaan vähän suunniteltu jonkin sortin penkkiä tai lökötuoleja, hmmm


Nurmikko vähän kitukasvuista tässä etualalla, kylvetty jälkikäteen.. 


Olikohan tämä nyt syyshortensia, apua, näitä lajikkeita on niin moneen lähtöön, huoh..
nyt suihkuun iltapalalle ja nukkumaan, jos sitä nyt ei taas jää koukkuun jonkun leffan kanssa :D
Ha det bra!


lauantai 15. syyskuuta 2012

Räpsyjä pojun huoneesta

Muutaman taulun sain vihdoin seinälle pojun huoneeseen ja aakkostarrat löysivät myös paikkansa :)





Lentävä koira jonka tyttäreni tehnyt koulussa :)


Nämä ovat sitten niin hyviä, nappasin vinkin hyvältä ystävältä jonka kutsuilla olin ja siitä lähtien on löytynyt pussillinen ruissipsejä aina jemmasta, nopea tehdä ja niiin herkullista naposteltavaa, lapsillekkin maistuu :D

perjantai 14. syyskuuta 2012

Kartell E

Eteisen lipaston ylle tilasin Room21  stä the kartell E valaisimen, se ykkösvaihtoehto... Alla vähän kuvia valaisimesta, luonnossa on kyllä vielä upeampi, tykkään!





             Rentouttavaa viikonloppua kaikille, sade sade ropisee, toivotaan että huomenna olisi sää selkeämpää :Droom21room21

torstai 13. syyskuuta 2012

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Pöllö pipo

Turkoosin värinen me&i pipo hat with owl saa kehuja missä kulkeekin, en ihmettele sillä onhan se suloinen <B Me&i love it!


Eteisessä uusi lamppu paikoillaan, siitä lisää kuvia lähipäivinä..ha det bra!

tiistai 11. syyskuuta 2012

Paluu pihamaalle

Hei pitkästä aikaa! Ollut aikas hiljaista blogin puolella, tuntuu että on aina niin menossa ja hommia riittää ja illalla sitä on niin naatti että ajatus ei kulje. Mutta nautin kaikesta 100 % ja elämä on ihanaa. Viikonloppu hurahti Seinäjoella jalkkisturnauksen parissa ja tytöt pelasivat aivan loistavasti! Hyvä KPV!

 Muutama kuvanen autotallin ja talon välisestä istutusaltaasta. Onhan tuo ollut valmiina jo jonkun aikaa mutta blogipäivitys unohtunut :) Hiekkaleikkien jäätyä pois vuosien päästä voidaan hiekan tilalle laittaa istutuksia.








Leppoisaa iltaa!